Suomen puolustus tarvitsee enemmän Ruotsia ja Ranskaa

  • Artikkelin kategoria:Yleinen
  • Artikkelin kommentit:0 kommenttia

Kun kerroin taannoin perustamastani Asepalvelus 2020– kampanjasta ja Suomen nykyisestä asepalvelusjärjestelmästä tšekkiläiselle ystävälleni, hän oli hämmentynyt. Erityisesti siviilipalvelushenkilöiden kohtalo ihmetytti häntä, taloustieteitä ja politiikkaa opiskellutta journalistia. Armeijan ja vankilan sijasta voi siis valita siviilipalveluksen, mutta se kestää melkein kaksi kertaa pidempään kuin lyhyin aseellinen palvelus? Niin, siis se on kuin 11 kuukauden työharjoittelu nuorille miehille, josta ei saa palkkaa, kerroin. “Mutta millä nämä ihmiset sitten oikein elävät? Minkä ikäisenä palvelus suoritetaan?” kuuluivat seuraavat kysymykset. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä, se riippuu myös opinnoista ja terveyden tilasta, selitin.

Jos nuoria naisia velvoitettaisiin valitsemaan minimissään kuuden kuukauden aseellisen palveluksen, mielipidevankeuden tai 11 kuukauden siviilipalveluksen välillä 18-vuotiaana, voitte arvata, mitä tapahtuisi. Vallankumous. Rintsikoiden sijaan poltettaisiin todennäköisesti autoja tai muuta raskaampaa koneistoa, riippuen vihaisen intersektionaalisen feministin raivon kohteesta. Ikkunoita särkyisi, metallia käristyisi ja ihan joka ikinen nuori nainen tekisi ympäristölleen selväksi, että minähän en tee mitään sellaista, mitä minä en halua tehdä. Globaalin ympäristö- ja ilmastoliikkeen sijasta meillä olisi perjantaisin tuhansien teinityttöjen ihmisoikeusmarssit kaduilla partioimassa niin kauan, kunnes maan puolustusta koskevat pykälät olisi oiottu yksilönvapauden ja yhdenvertaisuuden suuntaan.

Minähän sen tiedän. Olen ollut 18-vuotias nuori nainen, vieläpä aina hyvin itsetietoinen, koskemattomuuteni rajoja ja itsemääräämisoikeuttani vaaliva tapaus. Sellainen, joka 18-vuotta täytettyään uhmasi vanhemmilleen ruokapöydässä: “Nyt kun minä olen 18-vuotias, voin tehdä tästä päivästä lähtien IHAN MITÄ TAHANSA haluan!” Neutraali vastaus kuului: “Etköhän sinä ole aina ennenkin tehnyt ihan tasan sen, mitä olet halunnut tehdä.” Höh. Niin kai sitten.

Olemme tottuneet ajattelemaan, että Suomessa laki on aina ihmisen puolella. Näinhän se ei tietenkään ole. Kansainvälisillä kentillä Suomen asepalvelusjärjestelmä saa pyyhkeitä sekä ihmisoikeusjärjestöiltä, kuten Amnestyltä että valtiollisilta instituutioilta, kuten YK:n ihmisoikeuskomitealta. Jehovan todistajien erityisasema oli keväällä käsittelyssä eduskunnassa, missä päädyttiin ihmisoikeuksien kannalta ongelmalliseen ratkaisuun: vakaumuksen perusteella ei vapautettu muita uskonto- tai mielipideryhmiä, vaan tehtiin asepalveluksen suorittaminen pakolliseksi myös Jehovan todistajille. Yksi ihmisoikeusongelma korjattiin tekemällä tilanne yhtä huonoksi kaikille, jotka eivät syystä tai toisesta halua pitää asetta kädessään tai värväytyä miltei vuoden kestävään palkattomaan harjoitteluun.

Kuulostaa ja näyttää hyvin oudolta, että tasa-arvon edelläkävijän parrasvaloissa kansainvälisessä vertailussa säännöllisesti paistatteleva Suomi ei ole vieläkään tehnyt oikeastaan mitään muuttaakseen epätasa-arvoista, epäoikeudenmukaista sekä inhimillisiä että taloudellisia resursseja hukkaavaa status quota eli nykytilannetta. Ruotsissa on, taas kerran, kaikki paremmin – vapaaehtoisesta palveluksesta on siirrytty kutsuntajärjestelmään, jossa kutsuja saavat postilaatikkoonsa tasapuolisesti kaikki sukupuolet. Nato-maa Norja tasa-arvoisti asepalvelusjärjestelmänsä jo yli viisi vuotta sitten. Sanomattakin on selvää, että Suomen, Ruotsin ja Norjan turvallisuus- ja geopoliittinen tilanne eroavat toisistaan. Yhtä selvää on, että kaikilla pohjoismaisilla hyvinvointivaltioilla menee tällä hetkellä kansainvälisesti verrattaen hyvin. Meillä ei ole keskimääräisesti mitään hätää. Uskottava ja Suomen itsenäisyyttä ylläpitävä maan puolustus on mahdollista rakentaa myös tasa-arvoisen järjestelmän varaan.

Suomi on ollut itsenäinen valtio yli 100-vuotta. Vapaa, itsemääräämisoikeudestaan huolta pitävä hyvinvoiva pohjoismainen valtio, jossa puhdasta ilmaa tuova tuuli hyväilee kasvoja ja itäisen mökkilammen vesi on niin kirkasta, että laiturilta näkee syvään pohjaan saakka. Minkä vuoksi tämä maa pelkää niin paljon uudistumista? Muutosvastarinta ja uhkakuvilla pelottelu ovat todellisia, ylitettäviä esteitä suuressa institutionaalisessa muutoksessa, joka on vain ja ainoastaan ajan kysymys.

Muutos kohti vapautta, ihmisoikeuksia sekä yhdenvertaisuutta on pysäyttämätön ja ehtymätön luonnonvoima. Ehdotan Suomen seuraavaksi vuosisadaksi eräästä historiallisesta vallankumouksesta tuttua hokemaa: Vapaus, tasa-arvo ja sisaruus.

Kirjoitus julkaistiin alunperin Liberan sivuilla 8.5.2019.

Vastaa