Tarkkuuskiväärejä autoritääriseen Turkmenistaniin

Turkmenistanin hallinnon kuvataan olevan yksi maailman sortavimmista hallinnoista. Turkmenistanin ensimmäisen presidentin Saparmyrat Nyýazowin pitkä hallintokausi alkoi Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena vuonna 1991. Nyýazowin vuoden 2006 kuoleman jälkeinen vallanvaihdos toi ainoastaan nimellisen muutoksen eikä muuttanut vallitsevaa autoritääristä hallintotapaa. Uudeksi presidentiksi haki poliittisen pelin tuloksena ainoastaan yksi ehdokas, Gurbanguly Berdymukhamedov.[3] Presidentti sukulaisineen hallitsee valtiota rajoittamattomasti, ja presidentin henkilökultti on vahva.[4] Vuonna 2008 uudistettu perustuslaki muutti valtion hallintotavan näennäisesti parlamentaariseksi.[5] Vuoden 2013 vaaleja varten perustettiin uusi monipuoluejärjestelmä, mutta kansainvälisten tarkkailijoiden mukaan äänestys ei ollut aikaisempia äänestyksiä vapaampi tai vähemmän korruptoitunut.[6] Turkmenistanin oikeusjärjestelmän toimivuudessa on lisäksi huomattavia vajavaisuuksia.[7] Hallinnonvastaisia mielipiteitä esittäviä vaiennetaan ja poliittisia mielipidevankeja pidetään vangittuina keksittyjen tai epäselvien syytteiden varjolla.[8]

Valtion hallinta ulottuu kaikkiin medioihin, minkä vuoksi sananvapaus on hyvin puutteellinen.[9] Turkmenistanissa on maailman toiseksi heikoin lehdistönvapaus heti Pohjois-Korean jälkeen.[10] Internetin käyttöä säädellään voimakkaasti. Internetiä saa käyttää vain pieni osa kansalaisista, minkä lisäksi internetiä sensuroidaan laajamittaisesti.[11] Turkmenistanin hallinto on syyllistynyt useisiin ihmisoikeusloukkauksiin koskien sanan-, uskonnon- ja liikkumisen vapautta sekä muita ihmisoikeuksia.[12]

EU:n yhteinen kanta aseviennistä kieltää aseiden myymisen valtioille, joissa riskinä on aseiden käyttäminen kansalliseen sortoon. Määritelmän mukaan sisäinen sorto käsittää kiduttamisen, tahdonvastaiset katoamiset, mielivaltaiset pidätykset sekä muut ihmisoikeussopimuksissa määritellyt merkittävät ihmisoikeusloukkaukset.(13) Turkmenistanin hallinto harjoittaa valtion sisäistä sortoa kaikissa edellä mainituissa muodoissa, mutta tiedossa ei ole näyttöä siitä, että juuri vientiluvan saaneiden mallien aseita käytettäisiin sortotoimintaan. Vienti ei täten todennäköisesti ole EU:n asevientiä koskevan yhteisen kannan vastainen. Vientiluvan myöntämistä ja asevientiä voidaan kuitenkin pitää kyseenalaisena Turkmenistanin huomattavan heikon ihmisoikeustilanteen ja valtion harjoittaman laajamittaisen sorron vuoksi.


References

  1. Valtioneuvoston viestintäosasto (2015), Valtioneuvoston yleisistunto 7.5.2015, luettu 27.6.2016.
  2. Laki puolustustarvikkeiden viennistä 282/2012.
  3. Bohr, Anette (2016), Turkmenistan: Power, Politics and Petro-Authoritarianism, luettu 23.5.2013.
  4. Human Rights Watch 2014, World Report 2014: Turkmenistan, luettu 23.5.2016.
  5. [Reuters (2008), Eye on Image, Turkmenistan Overhauls Laws] (http://www.nytimes.com/2008/09/27/world/asia/27turkmenistan.html?ref=world&_ r=0), luettu 23.5.2016.
  6. Freedom House (2015), Freedom in the world, luettu 23.5.2016.
  7. Amnesty International (2015), Annual report, luettu 23.5.2016.
  8. Human Rights Watch (2014), World Report 2014: Turkmenistan, luettu 23.5.2016.
  9. Reporters Without Borders (2015), Turkmenistan, luettu 23.5.2016.
  10. Reporters Without Borders (2015), 2015 World Press Freedom Index, luettu 23.5.2016.
  11. OpenNet Initiative (2010), Turkmenistan, luettu 23.5.2016.
  12. Amnesty International (2015), Annual report, luettu 23.5.2016.
  13. Euroopan unionin virallinen lehti (2008), Neuvoston yhteinen kanta 2008/944/ YUTP, sotilasteknologian ja puolustustarvikkeiden viennin valvontaa koskevien yhteisten sääntöjen määrittämisestä, luettu 23.5.2016.

Alkuperäinen teksti on julkaistu vuonna 2016 SaferGloben raportissa ”Suomen asevalvontaraportti 2016”. Julkaistu verkossa ensimmäisen kerran 23.10.2017.

fiFinnish
en_USEnglish fiFinnish